Kolmen vuoden prokrastinaatio

Niin ne vuodet vierivät vain vierivät. Mutta mistä sen huomaa? Valtavasti aikuistuneesta luonteesta kenties? Ei, ei suinkaan. Prokrastinaatio ajaa meidät tekemään elämässämme mitä kummallisimpia asoita, kuten muistamaan unholaan jääneen Elämäni itsekkäänä simpukkaeläimenä- blogin. Mikäli deadline on mennyt jo useita viikkoja sitten ja nyt olisi elämässä jo viimeiset hetket saada jotain järkevää aikaseksi, saattavat prokrastinaatiolle altistuneet aivonystyrät ryhtyä jopa puristamaan tekstinpätkää viihdyttämään sitä ainoaa lukijaa, joka täällä vielä äärimmäisen tylsyyden iskiessä jaksaa käydä (moihene).

Olen niin iloinen että nykymaailmassa kaikelle keksitään hieno nimi jotta asiasta ei tarvitse puhua sen rumalla (oikealla) nimellä. Ehei ei, minä en ole laiska velvollisuuden välttelijä, minä prokrastinoin. Siis kyllähän minun pääni oikeasti kestää stressiä ja olen täysin oikeassa työpaikassa, välillä elämässä vain tulee jaksoja jolloin pitää downshiftata. Niin no siis kyllähän siinä vielä kolme minuuttia sitten oli kokonainen suklaalevy, mutta minulle kävi pieni snäksidentti. 

Prokrastinaatio (jos et vielä tiedä mitä se tarkoittaa, ole hyvä) on myös ajanut minut huomaamaan, että juuri nyt viihdeteollisuus puskee ulos katsottavaa leffaa toisen perään, ja yritän laskeskella montako kertaa voin käydä elokuvissa kesätyörahoilla ilman että pitää siirtyä nuudelilinjalle. Lisäksi lempibloggarini ja elämänidolini Henriikka Rönkkönen julkaisi kirjan jonka haluan ostaa ja lukea ja ehkä syödä, riippuen siitä miten hyvä se on. Jos olisin rohkea ja avoin ihmisyksilö saattaisin siirtyä hänen innoittamanaan kirjoittamaan blogia tinderin ihmeellisestä maailmasta ja sinkkuelämästä, mutta rima on asetettu liian korkealle. Voisin myös viritellä uraani tulevana instagram-julkkisena, sillä olen taas löytänyt intoa valokuvaamiseen. Mutta jos kaikki nämä mahtavat asiat ovat heränneet vain sen myötä että yritän vältellä oikean elämän velvollisuuksia, ehkä prokrastinaatio on hyvä juttu?

-H-

You kidding me hooman?

Vahinkoilmoituskaavake, osa 2

Miksiköhän olen näin vahinkoaltis? Ehkä se johtuu siitä kuuluisasta karmasta, ja tämä on maksu saamattomuudestani työntekijänä. Noh, sain kuitenkin olla niiden viiden jalalle astumisen jälkeen muutaman päivän vapaalla, ennen kuin ruumiini löysi uuden masokistiharrastuksen. Sähköshokit. Mihin paimenen virta yltää, sinne Helena sormensa tökkää. Siis ihan tosi, pikaisten laskelmien mukaan olen saanut tänään varmaan 12 iskua. On siinä muutama lievempikin mukana, mutta yhden heitänpä-heinää-lankojen-välistä-kokometallisella-hangolla-idean jälkeen koko oikeanpuoleinen olkapää kramppasi ja nyt kaduttaa. 

Oletteko koskaan kokeilleet sähköpaimenen antamaa iskua? Jos haluatte kokea tämän ihanuuden, voin (kokemuksesta) kertoa, että suoran lankakosketuksen sijaan voitte kokeilla mm. yllämainittua kokometallista hankoa välikätenä, myös kastunut puinen käy. Aitaan kosketuksissa oleva puinen (ja märkä) syöttökaukalo on myös aika bueno. Voit saada iskun jopa muovisesta kahvasta, kunhan vain kastelet sen kunnolla. Näiden lisäksi myös perinteiset aidan ali kyyristelyt toimivat mallikkaasti (kyllä, jos paimen on uusi ja vetreä, se läjäyttää hyvin myös vaatteiden läpi). Ja eiköhän näitä keinoja lähipäivien aikana tule lisää. Hip hei.

Niin ja oikeastihan minä tulin tänne lukemaan pääsykokeisiin ja siinä ohessa vähän tuouhuamaan niiden konien kanssa (Bios 1 toimii kivasti jäähdytysalustana läppärin alla, läytyi sillekin käyttöä!). Noh, tällä motivaatiolla (ja aivokapasiteetilla) ei kyllä paljon täyden (tai no puolikaankaan) työpäivän jälkeen lueskella, mutta oliko se joku yllätys? Noup. Sen sijaan olen seurannut työnantajan jälkikasvua. Ja totesin taas kerran itselleni, etteivät ne lapset vain taida sopia tähän luonteenseen. Olen katsellut hampaat rutisten, kun pikku-riiviö kipittää menemään ympäri pihaa, ja tuntuu etsivän asioita joita "mummiiiii, mummimummimumimimiiiiii" voisi nostaa pojalle käteen toljottevaksi, ja sen jälkeen takaisin paikalleen, ja takaisin pojalle, ja muutaman toiston jälkeen sen voikin heittää maahan ja kipittää etsimään uutta kitistävää. Rasittavaa. Mutta lapsilla taitaa olla joku ihmeellinen kuudes aisti meistä maailmanvihaajista, sillä aina ne tuntuvat minua pelkäävän. Tai ehkä tämä lapsiviha tunkeutuu jo huokosistakin ulos, ja ne haistaa sen, kuka sitä tietää?

-H-

Ahneella on paskanen loppu

Ajattelin nyt heti lähteä pätemään, koska tällä kolmen päivän kokemuksella olen aika expertti näissä raviasioissa.

- Hevosten käsittely

- Valjastaminen

- Yleistieto hevosista

- Nuoren/kokemattoman hevosen ratsastus

- Ahkeruus

- Reippaus

- Kengitys

- Hevosen anatomian tunteminen (ja sen vikojen huomaaminen)

- Pöndemurteen ymmärtäminen

Ja siinä ne tärkeimmät taisivatkin tulla. Ominaisuudet, joita ravitallila työskentelevä ihminen tarvitsee, ja samalla kaikki ne ominaisuudet, jotka minulta puuttuvat. OLEN TÄYSIN KÄDETÖN NÄISSÄ HOMMISSA. Eihän tämä ole ihan niin rankkaa kuin kuvittelin (oletin että kaadun ensimmäisenä päivänä kuolleena sänkyyn, enkä sattuneesta syystä pääse seuraavan ylös), mutta eihän se ole, kun en mitään osaa. Seison vain vieressä peukalot pyörien kun muut paiskivat hommia. En ole koskaan ollut ahkera (huom. yllä oleva lista), mutta enhän minä nyt (lähes) oikeissa (no okei ei lähellekään) palkkatöissä seiso ja katso muiden raatamista. Mutta ei oikein ole vaihtoehtoja, kun allekirjoittaneen mad skillsit rajoittuvat paskan lapioimiseen ja käytävän lakaisuun. Eikä sitäkään ihan koko päiväksi riitä. Työantaja kysyi tänään odotanko jo innolla ratsastamaan pääsyä. IN YOUR DREAMS. Odottaisin sitä jos alla olisi 15 vuotias ratsastuskoulun pomminvarma kaakki, mutta kun vaihtoehtona on "no on sillä muutama kerta ratsastettu mutta vähän ilkeähän se on" ja "onhan sillä selässä käyty mutta kyllä se on kiltti", niin jännäkakka uhkaa tehdä tuloaan. 

Mutta, joka aamu herään kiltisti kahdeksaksi aamukahville, yhdeksäksi tallille, ja teen "töitä" kuuteen tai seitsemään asti. Pöndemurteessa tosin on hirveä tekeminen. Vai onkohan vika kuulossa? Katsoin telkkarista eilen elokuvaa, jossa DiCaprion näyttelemä herrasmies vastasi elokuvansa ensi-illassa toimittajan kysmyksiin tyyliin:

T: "Minkälaista elokuvan tekeminen oli?"

D: ".... .... Kyllä"

T: "öh.. Elokuva on kallein ikinä tehty elokuva. Jännittäkö yleisön vastaanotto?"

D: ".. Kiitos"

T: "ööh.. Onnea!"

D: "Kyllä. Nauttikaa elokuvasta"

Tunnen itseni ihan Leoksi kun yritän arvailla työntajani sanomaa hiljaisen äänen, murteen ja erittäin lyhyiden sanavälien keskellä. (Tarkistatkotarhatviekkövsittetuiskeelleheinäävoisitjolokottaapalaallesenjälkeen) Välillä luulen kuulleeni, vastaan jotain, ja kohtaan erittäin hölmistyneen katseen. Ja selviää ettei puhe ollutkaan kakasta, vaan siitä, oliko ponin jalka kunnossa. Ei se ole helppoa ei. Jalkakin jäi tarkistamatta.

-H-

Ensimmäisen päivän vahinkosaldo: hepo astui jalalle, ei sattunut, 

mutta mustelma ja turvotus tuli. Aika ihme juttu, koska kipukynnys on 

mulla (lähes) olematon. Jalkalistan luokkaa. 

Kiitos ja anteeksi

Sitä on tullut pidettyä pienehköä postaustaukoa. Johtuisikohan siitä, ettei mitään ole tapahtunut? Ylioppilaskirjoitukset tulivat (ja menivät), opiskelupaikkoihin haku tuli (ja meni), mutta mikään ei ole muuttunut. Valmistuin odotetusti papereilla, jotka alittivat kaikkein nihilistisimmätkin odotukset, en päässyt sisään haluamaani (mihinkään) opiskelupaikkaan, en saanut kesäksi töitä. Olenko nyt siis, pitkän lomailun jälkeen, motivoitunut opiskelemaan, työskentelemään ja katsomaan tulevaisuuttani uusin silmin? Noup, en ole.
Nyt minulla on kuitenkin joku suunnitelma. Palasin viikon matkalta Kreikasta keskiviikkona (siitä lisää myöhemmin), ja lähden huomenna sunnuntaina Keski-Suomeen ravitallille töihin (viralliselta nimeltään työkokeiluun). Tämä tuli vähän äkkiä, mutta tartuin tilaisuuteen, ja olen nyt lähdössä kohti uusia seikkailuja paikkaan, josta tiedän vain osoitteen ja muutaman hajanaisen faktan. Tästä voi tulla joko loistava kokemus tai yksi pahimmista virheistä jonka olen koskaan tehnyt. Jää nähtäväksi.

Kiitokset kaikille niille jotka ovat jaksaneet roikkua mukana, vaikka minä en ole. Rakastan edelleen kommentteja, joten kaikenlainen sanahelinä on tervetullutta! Ehdotuksiakin otetaan aina vastaan.

Until next time,
-H-

Teaser 

Lisää Budapestiä !

Ja näin nopeasti saapuivat mustavalkoiset kuvat! Masentavaa kyllä, elämässäni ei tällä hetkellä tapahdu mitään muuta kuin lukemisen välttelyä (aka koneella istumista ja syömistä). Ja aina välillä sitä yritetään vääntäytyä ihmisten ilmoillekin, mutta ne eivät useinkaan ole kovin hohdokkaita hetkiä. Niitä kuvatakseni haluaisinkin nyt lainata minua viisampia: "Just because you can't dance, doesn't mean you shouldn't dance -Alcohol"

-H-

Nöyrin anteekstipyyntöni

Noh, siinä se tuli otsikossa. Olen laiska ja saamaton ryökäle, toivottavasti se ei tullut kenellekään yllätyksenä? Mutta hei korvauksena pistin teille pystyyn hyvän musiikin Spotifyn oikeaan laitaan!

Mutta Budapest. Oikeen kiva paikka, oikeastaan kaikille. Sieltä löytyy mahtavat shoppailumahdollisuudet (tosin ei pääsiäisenä, darn that), kauniita rakennuksia, yöelämää (josta minä en valitettavasti tiedä mitään), hyvää ruokaa.. Ja merkkejä sisällisodasta, vartijat jokaiselta metroasemalta, ihmisiä asumassa pelti/muovi-viritysten alla jne. Kaikille jotain. Ja koska minuun on jostain syystä tarttunut jonkinnäköistä visuaalista ymmärrystä, en kehtaa laittaa värillisiä ja mustavalkoisia kuvia samaan soppaan, ja aloitankin värillisillä kuvilla. Ei niitä montaa ole, ja ovat sitäkin huonompia, mutta kyllä se tästä. Ehkä osaan ensi kerralla ottaa enemmän kuvia paremmin ja oikeista asioista. Pitäähän sitä joku syy olla palata takaisin!

From a cool underground labyrinth

This is love.

Hero's square. I'm sure it has a story. I just don't know it.

Horses !

A beautiful place

..With a beautiful roof

I'm driving around, in my car, driving too fast and driving too far..

The cutest couple ever!

Night-time

I'm driving around, in this boat, it's going too slow and it's turning around.. again.

The underground thingy had blue lights!

Mämmiä ja valkovenäläisiä

Joka vuosi näin pääsiäisen aikaan kohtaan saman dilemman. Mämmin. En ole ikinä pitänyt mämmistä. Se maistuu käsittämättömän pahalle yksinään, ja se on vain jotenkin syötävissä vierellään puoli purkkia sokeria ja rasvaisinta kaupasta löytyvää kermaa. Silti joka vuosi odotan innolla mämmiä. "Tänä vuonna se on varmasti hyvää", ja voisin vihdoinkin sanoa pitäväni jostain suomalaisesta perinteestä. Kuinka ollakaan, se on kuitenkin joka kerta sitä samaa huttua kuin viime vuonnakin. Enkä pidä siitä.
Tämä kaava näyttää ulottavan itsensä myös muualle. Joka kerta kun tiedän baarireissun olevan edessä odotan sitä addiktin innolla, hihkun ja puhisen, ja olen varma, että tästä kerrasta tulee aivan kertakaikkisen mahtava. Ja lähes poikkeuksetta, päädyn istumaan pubin kauimmaiseen nurkkaan naama norsunvitulla, vesilasin edessä. Mikä minua vaivaa? Mämmin pitäisi olla hyvää ja baarissa pitäisi olla hauskaa! Mämmistä en osaa sanoa enempää, mutta baarissa minulla on hyvää seuraa ystävistäni, jotka pitävät hauskaa ja yrittävät viihdyttää minuakin, mutta minä en tunnu kykenevän olemaan tyytyväinen. Milloin kalloani nuijitaan sisältäpäin (pitäisi varmaan kohta nimetä se baarihedariksi, koska se ilmenee vain ja ainoastaan kun joku edes ohimennen mainitsee baariin lähtemisen), milloin sitä on herätty liian aikaisin ja nyt väsyttää. Olen siis kokonaisuudessa erittäin huonoa seuraa. Ja silti tiedän tunkevani taas innolla mukaan kun joku mainitsee että olisi mahdollisesti lähdössä jonnekin iltaa viettämään. Kinda pathetic, ain't it? Mutta koska silloin ajoittain kun pääsen yli omasta saamattomuudestani ja lähden baariin, pääni ei protestoi ja edessä on vesilasin sijaan ylihintainen valkovenäläinen (juoma, ei ihminen), on minulla niin hauskaa, että siitä on addiktioon asti.

Ja ylihuomenna Budapestiin! Jeejee, vähän jännittää. Sää on siellä lähinnä sadetta ja kylmää, paitsi kun me hypätään lentokoneeseen paluumatkalle, silloin on 15 astetta lämmintä.. Tough luck, anyone? Luonteeni mukaan olen pakkailun sijaan puhunut syvällisiä kavereiden kanssa, jäänyt koukkuun Tumbluriin ja keksin loistavan idean: teen sinne portfolion! Se on vielä vaiheessa mutta kyllä se siitä. Sitten kun otan kuvia. Joskus.

viszontlátásra (näkemiin),
-H-

Nokia-laatua

Tulppaaneita tulvillaan  -Vernon-setä