torstai 29. syyskuuta 2011

Koeviikko

On taas ollut hurja panostus kokeisiin. Tuotin eilen uuden jakson sarjassamme "Voiko näin käydä?". Ilmeisesti voi.
Koeviikollahan kokeiden järjestys määräytyy siitä mistä palkista aine on alunperin valittu. 1. koepäivänä on ensimmäisen palkin aine, toisena toisen jne. Minä kirjoitan kokeet aina ylös kalenteriin josta ne sitten on helppo tarkistaa. Noh, keskiviikkona minulla oli ensimmäinen koepäivä ja luin edellisenä päivänä ahkerasti (lue: viime tipassa) yhteiskuntaoppia. Aamulla menin kouluun luottavaisin mielin, jubailin hetken kavereiden kanssa aulassa ja menin sitte n. 10 min ennen kokeen alkua luokan oven eteen. Ketään ei näkynyt missään. Odottelin pari minuuttia ja rupesin siinä jo huolestumaan kun ketään ei näkynyt. En tietenkään ollut valmistelussa joten päättelin että koe on varmaan siirretty johonkin toiseen luokkaan. Palasin aulaan ja huomasinkin samalla kurssilla olevan pojan jota lähdin ovelasti seuraamaan. Hän pysähtyi erään luokan eteen ja rupesin katselemaan ympärilleni: en tunnistanut ketään muuta. Epäilys rupesi siinä vaiheessa kasvamaan, ja mieleeni hiipi ajatus.. Kaivoin kalneterini esiin ja TADAA, siinähän se luki, tikkukirjaimilla: MANTSA. Juoksinpa sitten pikkiriikkisen paniikissa ja ihan viime hetkellä mantsan kokeeseen johon en ollut lukenut sanaakaan.

Muutama luontoinen kuva viikolta. Aika hassu tuo viimeisen kuvan hirvi, jonka molemmat takajalat olivat valkoiset!










Tämmöinen näkymä oli etupihalta

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Huomenna sitten

Elämä alkaa kun pääsee kouluun. Elämä alkaa kun pääsee yläasteelle. Elämä alkaa kun pääsee pois yläasteelta. Elämä alkaa kun täyttää 18. Elämä alkaa kun pääsee töihin. Elämä alkaa kun pääsee eläkkeelle. Ja kun vihdoin on päässyt eläkkeelle, sitä miettiikin vain elämän loppumista.
Miksi ihmiset aina odottavat elämän jotenkin maagisesti äkkiä alkavan heti kun jotain? Olen kuullut monen sanovan että elämä alkaa kun täyttää 18. Mitäs sitten? Saa auton, voi laillisesti hillua baareissa ja oksennella taksien takapenkille. Haloo! Elämä on nyt, ei huomenna!

Olin viime viikon Tanskassa koulun järjestämällä retkellä. Aiheena oli ilmastonmuutos, ja lähinnä keskityttiin Itämereen ja sen vedenpinnan nousuun. Olen ajatellut Tanskaa aina kuin suurena pohjemaana: suoraa tietä suoran tien perään. No eipäs ollutkaan! Ainoa suora paikka tanskanmaalla näytti olevan lentokenttä, sen jälkeen se olikin pelkkää pientä mäennyppylää. Paikka jossa yövyimme ja pelastimme maailmaa oli nimeltään Fuglsøcentret ja se sijaitsi lähellä Århusia. Menimme sinne kahdella lennolla ja bussilla. Söimme päivittäin 3 ateriaa: Aamupalan, johon kuuluivat kertakäyttömukit ja lusikat, lounaan, johon kuului kelmuun pakattu sämpylä ja vesipullo muovipussissa (eikä puhettakaan että olisimme täyttäneet pullot uudestaan, ei toki. Joka päivä uudet lähdevesipullot) ja lihaisan illallisen jossa joimme kertakäyttömukeista. Hahha, tuli taas pelastettua maailmaa vähä kerrallaan..


Matkalla


Köpenhaminassa...


Illalla...


Botski merellä





Tanskassa oli hyvä sää- uskomatonta

-H-

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

you were the fastest



Kyllä noi wulffmorgenthalerit vaan jotenki iskee muhun :') Se on ihmeellistä miten joillain voi olla jatkuvasti ideaa uusiin ja uusiin ja sarjakuviin. Tostakaan sarjasta en oo löytäny montaa strippiä jolle en olis nauranu vedet silmissä.¨

Kangaskassivimma ei ole vieläkään laantunut, joten kävin eilen kirjastossa kipittämässä avustajan luota toiselle etsiessäni kirjaa, jossa olisi sabluunamalleja. Kun loppujen lopuksi päädyin selailemaan jotain 70-luvulla painettua "Suuri käsityökirja"-sarjaa, päätin luovuttaa suosiolla, ja lainasin yhden tatuointikirjan.








Eihän siellä mitää sinällänsä käyttökelpoista ollut, mutta jonkunmoista inspiraation tynkää löytyi kyllä. Inspiraatio iski myös englannintunnilla, ja pitihän se heti raapustaa ylös.. Sen pohjalta sitte illalla (lue: yöllä) raapustelin muutaman yksinkertasen luonnoksen, joista sais helposti tehtyä sabluunan. Kommentit on tietty tervetulleita, vaikka nämä onkin vähän hätäsiä versioita:)




Jostain syystä nämä tekniset laitteet ei nyt enää haluakkaan tehdä
yhteistyötä, ja tästä tuli hieman oudohko..








Mulla on joku kummallinen pakkomielle säästää kaikki. Tai nyt sentään kaikkea, mutta vaikkapa vanhat farkut ja pehmolelut ovat jotain mitä ei voi heittää pois. Farkuissa on kahta eri alalajia: On ne rikkinäiset "tästä kankaasta voi vielä joskus tehdä jotain", ja ne liian pienet "kunhan laihdun 30 kiloa niin kyllä nämä vielä menevät". Ja niitä tosiaan riittää.. Sitten se vuori pehmoleluja. Miten ketään uutta tuttavuutta voi kysyä kylään, kun heti ensimmäiseksi on selitettävä miksi nurkassa nököttää 2-metrinen nallekarhu ja sen 30 kaveria?
Farkuista näkyy hienosti myös mun elämän sedimenttikerrostumat. Alimmaisena on vaan mustia farkkuja, joista se on sitte lähteny vaalenemaan..


12 paria...


-H-

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tyhmä kun on

Kuinka joku voi olla näin tyhmä? Mulla on semmonen ongelma, että kipeänä mun toinen korva menee lukkoon. Viimeksi kun näin kävi, kyllästyin siihen viikon odottelun jälkeen ja menin terkkarille anomaan apua. Se sano että ota antihistamiini. No minähän otin, ja se autto, uskomatonta kyllä! Asiaan: mulla meni taas korva lukkoon, ja ajattelin että otanpa tuosta Heinixin. Eipä ollu juotavaa missään lähellä, mutta ajattelin että mikäs tässä, niin pieni pilleri että kyllähän tuo menee alas pelkällä kuolalla. No menihän se, mutta kuinkas kävikään? Mulla on ihan karmea olo! Hirveä oksetus/polte päällä! Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, niinhän sitä sanotaan..


Jostain syystä mulle on ilmestyny tämmönen ihmeellinen käsityövimma. Tai no, mä oon innostunu pikku-pussukoista ja kangaskasseista. Mä etin monta päivää kukkaron "leukoja", ja vihdoin pitkän etsinnän jälkeen löysin niitä kohtuulliseen hintaan semmosesta paikasta ku http://www.kouluelektroniikka.fi/ Sain sen käsityksen että se myy tuotteita pääasiassa kouluille, mutta sieltä ne löyty halvalla joten päätin tilata. En kadu:) Nyt pitää enää laittaa vähän ideoita paperille. Ja löytää kankaita ja ompelukone.. Ostin samantien myös pötkylän magneetteja.. Ja siinä onkin jo joululahjat kasassa. Saa nähdä mitä noista saa nyt väkrättyä, kuvaa tulee sitten.





Nyt takaisin Porvoonjoen pariin, seuranani vain Spotify..


-H-

lauantai 3. syyskuuta 2011

What's this then?



Tässä blogissahan on ja tulee olemaan kyse minusta. Aion kirjottaa mitä mielessäni liikkuu, silloin kun siellä liikkuu jotain, ja jopa laittaa muutaman kuvankin. Toisisanoen blogi tulee olemaan täynnä täysin toisiinsa liittymätöntä ihmeellistä mongerusta. Toiset kutsuvat sitä Lifestyle-blogiksi. Minusta se on sama kuin kutsuisi Nokian puhelinta älypuhelimeksi, järjetöntä.
Tänään oli ihmeellisen masentava päivä, vaikka aurinkokin onnistui näyttämään naamaansa muutaman tunnin. Olen lähdössä opintomatkalle Tanskaan muutamaksi päiväksi parin viikon päästä, ja esitelmä Porvoonjoen tulvista pitäisi saada tehdyksi. Opintomatkaa voisi kauniisti kuvata nuorten ilmastokonfrenssina. Todellisuudessa lauma nuoria ja vielä nuorempia kerääntyvät (suurin osa lentäen) Tanskaan luonnonsuojelualueelle leikkimään biologeja. Halusin tietää, että tarvitseeko matkalle mukaan rahaa, ja vastaus kuului osapuilleen näin: "Voihan sinne rahaa mukaan ottaa, mutta sitä ei tarvitse. Lähistöllä ei ole kauppoja eikä kioskeja, mutta aulassa on kyllä karkkiautomaatti. Tosin se luultavasti tyhjenee heti." Näin Tanskassa. Sinne pitäisi kuitenkin saada valmistettua loistokas esitelmä oman kotikontunsa ilmastonmuutoksellisista ongelmista. Minun osalleni lankesivat nämä tulvat. Kyllähän minulla siitä tietoa on (jonkin verran) mutta kunhan saisi vain aikaiseksi tehtyä sen..
Tässä muutama kuva tästä päivästä. Kieltämättä ehkäpä hiukkasen masentavan oloisia?