Ensinnäkin. MIKSI DANIEL, MIKSI? Tarkoitan siis tietysti Spotifyn keksijää ja sitä hiton 10 tunnin rajaa ja sitä että jos spotify-ikkunan napsauttaa yläkulman x:stä kiinni SE JÄÄ AUKI ja raja ei uusiudu. Nyt siis istun hiljaisessa pienessä kopperossa, yksin, omien ajatusteni (ja uusien kenkieni, joista kohta kerron) kanssa sörkkien mieleni syvyyksiä.
Toiseksi, MIKSI käsistäni kasvaa viisi toivotonta nakkia eikä oikeita sormia jotka ovat hienoja ja kauniita ja joilla voi mm. kihartaa hiuksia.
(Alla havainnollistava kuva suoristusyrityksestäni:)
Kolmanneksi. Ne kengät. Ne kauniit, tyylikkäät, naiselliset ja (ennenkaikkea) halvat kengät. En yleensä tee heräteostoksia mutta nämä KILJUIVAT nimeäni alennushyllyltä- ja ostin ne. Vaikka ne vähän lonksuvatkin. Mutta hei, mitä sitten? Kantalaput pohjaan, ongelma ratkaistu! Voi kunpa..
Ostin kantalaput (oikeen semmoset geelitsydeemit), ja no, vasen kenkä lonksui edelleen kuin kaksi kokoa liian iso. Se siitä sitten.. Paitsi! Puolipohjalliset! Kävin siis tänään hakemassa puolipohjalliset (ja laskin kassalla päässäni yhteen kuinka paljon kengät nyt sitten oikeen tulivatkaan maksamaan..) No arvatkaa auttoiko? Eipä tietenkään. Nyt oikea jalkakin lonksuu ja vasen tuntuu edelleen 43:lta joka painaa varpaista.
Yritin jo ajatella afrikan nälkää näkeviä lapsia, impotentteja ja raajattomia ihmisiä, jotta tajuaisin ongelmieni mikroskooppisuuden, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Söin siis jätskin ja lähdin valokuvaamaan.
Tulin valokuvaamasta. Totesin että minusta on tullut jotain mitä syvästi halveksun: kukka-ihminen. Ei siis ihminen jonka viherpeukalo vaikuttaa kilometrien päähän, ja joka saa jokaisen mäkimeiramin kukoistamaan (ainiin, ennen kuin unohdan, kissa oli paskonut yrttieni päälle. Nice) vaan sellainen joka ei osaa kuvata mitään muuta kuin kukkia. Eihän satunnaisessa kukkakuvassa siellä täällä ole mitään vikaa, mutta katsokaapa näitä!
Kesämasennuksen partaalta,
-H-
Halleluja