torstai 4. lokakuuta 2012

Cheese, dumbass.

Kumpi tulee leivän päälle ensin, kinkku vai juusto?

NO JUUSTO, tottakai. Kuka muka laittaisi kinkun ensin? Sehän on ihan sairasta. Oikea rivi on voi->maksamakkara/tuorejuusto->salaatti->juusto->liha->kurkku/tomaatti. Jos ette muuten usko niin käykää ostamassa valmiiksi täytetty sämpylä.. TAI menkää vaikka Subwayhin ja ihmetelkää omin silmin kuinka juusto tulee ennen kinkkua. Aina ja ikuisesti.
Väittely on niin kivaa. Voikohan sitä harrastaa jossain?

En muuten usein koe vaatekriisejä mutta tänään päiväni kruunautui sillä. Koko päivän etsimisen jälkeen en ollut löytänyt mitään kivaa ja budjettiin sopivaa baarivaatetta. En kirppiksiltä (huomaa monikko) enkä vaatekaupoista. Eikä vaatekaappiinkaan ollut ilmestynyt mitään uutta. Sovittelin peilin edessä kaikkia mahdollisia olemassaolevia vaatteita eri yhdistelminä, ja mikään ei näyttänyt hyvältä. Ja ei, en nyt tarkoita että väri oli väärä tai ne eivät oikeen istuneet. Ne olivat karmeita. Joten istahdin sängylle, totesin ettei mikään kuitenkaan näytä hyvältä ja se on siis aivan täysin sama mitä laitan päälle ja lopetin stressaamisen. Menen siis huomenna baarin vanhassa hameessa ja kulahtaneessa topissa.
Kyllä fädäreillä on sitten vaikeeta.

Vielä on muuten aikaa osallistua huiman suosion saavuttaneeseen blogiesittelykilpailuun (yhdyssanat ei ole mun vahvoja puolia..) TÄÄLLÄ
Si, amigos. Osallistukaa.


Ja, koska huumorintajuni etsii vieläkin nurkkaa pyöreässä pehmeässä huoneessa pääni sisällä, pientä sairautta elämään:


-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti