sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vahinkoilmoituskaavake, osa 2

Miksiköhän olen näin vahinkoaltis? Ehkä se johtuu siitä kuuluisasta karmasta, ja tämä on maksu saamattomuudestani työntekijänä. Noh, sain kuitenkin olla niiden viiden jalalle astumisen jälkeen muutaman päivän vapaalla, ennen kuin ruumiini löysi uuden masokistiharrastuksen. Sähköshokit. Mihin paimenen virta yltää, sinne Helena sormensa tökkää. Siis ihan tosi, pikaisten laskelmien mukaan olen saanut tänään varmaan 12 iskua. On siinä muutama lievempikin mukana, mutta yhden heitänpä-heinää-lankojen-välistä-kokometallisella-hangolla-idean jälkeen koko oikeanpuoleinen olkapää kramppasi ja nyt kaduttaa. 
Oletteko koskaan kokeilleet sähköpaimenen antamaa iskua? Jos haluatte kokea tämän ihanuuden, voin (kokemuksesta) kertoa, että suoran lankakosketuksen sijaan voitte kokeilla mm. yllämainittua kokometallista hankoa välikätenä, myös kastunut puinen käy. Aitaan kosketuksissa oleva puinen (ja märkä) syöttökaukalo on myös aika bueno. Voit saada iskun jopa muovisesta kahvasta, kunhan vain kastelet sen kunnolla. Näiden lisäksi myös perinteiset aidan ali kyyristelyt toimivat mallikkaasti (kyllä, jos paimen on uusi ja vetreä, se läjäyttää hyvin myös vaatteiden läpi). Ja eiköhän näitä keinoja lähipäivien aikana tule lisää. Hip hei.

Niin ja oikeastihan minä tulin tänne lukemaan pääsykokeisiin ja siinä ohessa vähän tuouhuamaan niiden konien kanssa (Bios 1 toimii kivasti jäähdytysalustana läppärin alla, läytyi sillekin käyttöä!). Noh, tällä motivaatiolla (ja aivokapasiteetilla) ei kyllä paljon täyden (tai no puolikaankaan) työpäivän jälkeen lueskella, mutta oliko se joku yllätys? Noup. Sen sijaan olen seurannut työnantajan jälkikasvua. Ja totesin taas kerran itselleni, etteivät ne lapset vain taida sopia tähän luonteenseen. Olen katsellut hampaat rutisten, kun pikku-riiviö kipittää menemään ympäri pihaa, ja tuntuu etsivän asioita joita "mummiiiii, mummimummimumimimiiiiii" voisi nostaa pojalle käteen toljottevaksi, ja sen jälkeen takaisin paikalleen, ja takaisin pojalle, ja muutaman toiston jälkeen sen voikin heittää maahan ja kipittää etsimään uutta kitistävää. Rasittavaa. Mutta lapsilla taitaa olla joku ihmeellinen kuudes aisti meistä maailmanvihaajista, sillä aina ne tuntuvat minua pelkäävän. Tai ehkä tämä lapsiviha tunkeutuu jo huokosistakin ulos, ja ne haistaa sen, kuka sitä tietää?

-H-

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ahneella on paskanen loppu

Ajattelin nyt heti lähteä pätemään, koska tällä kolmen päivän kokemuksella olen aika expertti näissä raviasioissa.

- Hevosten käsittely
- Valjastaminen
- Yleistieto hevosista
- Nuoren/kokemattoman hevosen ratsastus
- Ahkeruus
- Reippaus
- Kengitys
- Hevosen anatomian tunteminen (ja sen vikojen huomaaminen)
- Pöndemurteen ymmärtäminen

Ja siinä ne tärkeimmät taisivatkin tulla. Ominaisuudet, joita ravitallila työskentelevä ihminen tarvitsee, ja samalla kaikki ne ominaisuudet, jotka minulta puuttuvat. OLEN TÄYSIN KÄDETÖN NÄISSÄ HOMMISSA. Eihän tämä ole ihan niin rankkaa kuin kuvittelin (oletin että kaadun ensimmäisenä päivänä kuolleena sänkyyn, enkä sattuneesta syystä pääse seuraavan ylös), mutta eihän se ole, kun en mitään osaa. Seison vain vieressä peukalot pyörien kun muut paiskivat hommia. En ole koskaan ollut ahkera (huom. yllä oleva lista), mutta enhän minä nyt (lähes) oikeissa (no okei ei lähellekään) palkkatöissä seiso ja katso muiden raatamista. Mutta ei oikein ole vaihtoehtoja, kun allekirjoittaneen mad skillsit rajoittuvat paskan lapioimiseen ja käytävän lakaisuun. Eikä sitäkään ihan koko päiväksi riitä. Työantaja kysyi tänään odotanko jo innolla ratsastamaan pääsyä. IN YOUR DREAMS. Odottaisin sitä jos alla olisi 15 vuotias ratsastuskoulun pomminvarma kaakki, mutta kun vaihtoehtona on "no on sillä muutama kerta ratsastettu mutta vähän ilkeähän se on" ja "onhan sillä selässä käyty mutta kyllä se on kiltti", niin jännäkakka uhkaa tehdä tuloaan. 

Mutta, joka aamu herään kiltisti kahdeksaksi aamukahville, yhdeksäksi tallille, ja teen "töitä" kuuteen tai seitsemään asti. Pöndemurteessa tosin on hirveä tekeminen. Vai onkohan vika kuulossa? Katsoin telkkarista eilen elokuvaa, jossa DiCaprion näyttelemä herrasmies vastasi elokuvansa ensi-illassa toimittajan kysmyksiin tyyliin:
T: "Minkälaista elokuvan tekeminen oli?"
D: ".... .... Kyllä"
T: "öh.. Elokuva on kallein ikinä tehty elokuva. Jännittäkö yleisön vastaanotto?"
D: ".. Kiitos"
T: "ööh.. Onnea!"
D: "Kyllä. Nauttikaa elokuvasta"

Tunnen itseni ihan Leoksi kun yritän arvailla työntajani sanomaa hiljaisen äänen, murteen ja erittäin lyhyiden sanavälien keskellä. (Tarkistatkotarhatviekkövsittetuiskeelleheinäävoisitjolokottaapalaallesenjälkeen) Välillä luulen kuulleeni, vastaan jotain, ja kohtaan erittäin hölmistyneen katseen. Ja selviää ettei puhe ollutkaan kakasta, vaan siitä, oliko ponin jalka kunnossa. Ei se ole helppoa ei. Jalkakin jäi tarkistamatta.

-H-


Ensimmäisen päivän vahinkosaldo: hepo astui jalalle, ei sattunut, 
mutta mustelma ja turvotus tuli. Aika ihme juttu, koska kipukynnys on 
mulla (lähes) olematon. Jalkalistan luokkaa. 



lauantai 17. elokuuta 2013

Kiitos ja anteeksi

Sitä on tullut pidettyä pienehköä postaustaukoa. Johtuisikohan siitä, ettei mitään ole tapahtunut? Ylioppilaskirjoitukset tulivat (ja menivät), opiskelupaikkoihin haku tuli (ja meni), mutta mikään ei ole muuttunut. Valmistuin odotetusti papereilla, jotka alittivat kaikkein nihilistisimmätkin odotukset, en päässyt sisään haluamaani (mihinkään) opiskelupaikkaan, en saanut kesäksi töitä. Olenko nyt siis, pitkän lomailun jälkeen, motivoitunut opiskelemaan, työskentelemään ja katsomaan tulevaisuuttani uusin silmin? Noup, en ole.
Nyt minulla on kuitenkin joku suunnitelma. Palasin viikon matkalta Kreikasta keskiviikkona (siitä lisää myöhemmin), ja lähden huomenna sunnuntaina Keski-Suomeen ravitallille töihin (viralliselta nimeltään työkokeiluun). Tämä tuli vähän äkkiä, mutta tartuin tilaisuuteen, ja olen nyt lähdössä kohti uusia seikkailuja paikkaan, josta tiedän vain osoitteen ja muutaman hajanaisen faktan. Tästä voi tulla joko loistava kokemus tai yksi pahimmista virheistä jonka olen koskaan tehnyt. Jää nähtäväksi.

Kiitokset kaikille niille jotka ovat jaksaneet roikkua mukana, vaikka minä en ole. Rakastan edelleen kommentteja, joten kaikenlainen sanahelinä on tervetullutta! Ehdotuksiakin otetaan aina vastaan.

Until next time,
-H-



Teaser 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lisää Budapestiä !

Ja näin nopeasti saapuivat mustavalkoiset kuvat! Masentavaa kyllä, elämässäni ei tällä hetkellä tapahdu mitään muuta kuin lukemisen välttelyä (aka koneella istumista ja syömistä). Ja aina välillä sitä yritetään vääntäytyä ihmisten ilmoillekin, mutta ne eivät useinkaan ole kovin hohdokkaita hetkiä. Niitä kuvatakseni haluaisinkin nyt lainata minua viisampia: "Just because you can't dance, doesn't mean you shouldn't dance -Alcohol"

-H-















































torstai 18. huhtikuuta 2013

Nöyrin anteekstipyyntöni

Noh, siinä se tuli otsikossa. Olen laiska ja saamaton ryökäle, toivottavasti se ei tullut kenellekään yllätyksenä? Mutta hei korvauksena pistin teille pystyyn hyvän musiikin Spotifyn oikeaan laitaan!

Mutta Budapest. Oikeen kiva paikka, oikeastaan kaikille. Sieltä löytyy mahtavat shoppailumahdollisuudet (tosin ei pääsiäisenä, darn that), kauniita rakennuksia, yöelämää (josta minä en valitettavasti tiedä mitään), hyvää ruokaa.. Ja merkkejä sisällisodasta, vartijat jokaiselta metroasemalta, ihmisiä asumassa pelti/muovi-viritysten alla jne. Kaikille jotain. Ja koska minuun on jostain syystä tarttunut jonkinnäköistä visuaalista ymmärrystä, en kehtaa laittaa värillisiä ja mustavalkoisia kuvia samaan soppaan, ja aloitankin värillisillä kuvilla. Ei niitä montaa ole, ja ovat sitäkin huonompia, mutta kyllä se tästä. Ehkä osaan ensi kerralla ottaa enemmän kuvia paremmin ja oikeista asioista. Pitäähän sitä joku syy olla palata takaisin!




From a cool underground labyrinth



This is love.



Hero's square. I'm sure it has a story. I just don't know it.



Horses !



A beautiful place



..With a beautiful roof




I'm driving around, in my car, driving too fast and driving too far..




The cutest couple ever!




Night-time



I'm driving around, in this boat, it's going too slow and it's turning around.. again.



The underground thingy had blue lights!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mämmiä ja valkovenäläisiä

Joka vuosi näin pääsiäisen aikaan kohtaan saman dilemman. Mämmin. En ole ikinä pitänyt mämmistä. Se maistuu käsittämättömän pahalle yksinään, ja se on vain jotenkin syötävissä vierellään puoli purkkia sokeria ja rasvaisinta kaupasta löytyvää kermaa. Silti joka vuosi odotan innolla mämmiä. "Tänä vuonna se on varmasti hyvää", ja voisin vihdoinkin sanoa pitäväni jostain suomalaisesta perinteestä. Kuinka ollakaan, se on kuitenkin joka kerta sitä samaa huttua kuin viime vuonnakin. Enkä pidä siitä.
Tämä kaava näyttää ulottavan itsensä myös muualle. Joka kerta kun tiedän baarireissun olevan edessä odotan sitä addiktin innolla, hihkun ja puhisen, ja olen varma, että tästä kerrasta tulee aivan kertakaikkisen mahtava. Ja lähes poikkeuksetta, päädyn istumaan pubin kauimmaiseen nurkkaan naama norsunvitulla, vesilasin edessä. Mikä minua vaivaa? Mämmin pitäisi olla hyvää ja baarissa pitäisi olla hauskaa! Mämmistä en osaa sanoa enempää, mutta baarissa minulla on hyvää seuraa ystävistäni, jotka pitävät hauskaa ja yrittävät viihdyttää minuakin, mutta minä en tunnu kykenevän olemaan tyytyväinen. Milloin kalloani nuijitaan sisältäpäin (pitäisi varmaan kohta nimetä se baarihedariksi, koska se ilmenee vain ja ainoastaan kun joku edes ohimennen mainitsee baariin lähtemisen), milloin sitä on herätty liian aikaisin ja nyt väsyttää. Olen siis kokonaisuudessa erittäin huonoa seuraa. Ja silti tiedän tunkevani taas innolla mukaan kun joku mainitsee että olisi mahdollisesti lähdössä jonnekin iltaa viettämään. Kinda pathetic, ain't it? Mutta koska silloin ajoittain kun pääsen yli omasta saamattomuudestani ja lähden baariin, pääni ei protestoi ja edessä on vesilasin sijaan ylihintainen valkovenäläinen (juoma, ei ihminen), on minulla niin hauskaa, että siitä on addiktioon asti.

Ja ylihuomenna Budapestiin! Jeejee, vähän jännittää. Sää on siellä lähinnä sadetta ja kylmää, paitsi kun me hypätään lentokoneeseen paluumatkalle, silloin on 15 astetta lämmintä.. Tough luck, anyone? Luonteeni mukaan olen pakkailun sijaan puhunut syvällisiä kavereiden kanssa, jäänyt koukkuun Tumbluriin ja keksin loistavan idean: teen sinne portfolion! Se on vielä vaiheessa mutta kyllä se siitä. Sitten kun otan kuvia. Joskus.

viszontlátásra (näkemiin),
-H-


Nokia-laatua



Tulppaaneita tulvillaan  -Vernon-setä



tiistai 19. maaliskuuta 2013

Get Up and Play Bingo

Nyt on pakko ihan jopa pahoitella etten minä ryökäle ole kirjoittanut mitään aikoihin. Voisin valehdella että yo-kirjotuksiin lukemisen lomassa en ole ehtinyt edes vilkaisemaan tietokoneen ruutua, mutta todellisuudessa olen istunut facebookin ääressä viimeiset kolme viikkoa lähes tauotta. Ja olen jäänyt koukkuun baarissa käymiseen. En ilmeisesti omaa minkäännäköistä itsekuria, sillä tunnun aina jäävän koukkuun kaikkeen. Toivottavasti tämä(kin) on ohimenevää..

Ja kirjoitukset. Suoraan sanoen en ole lukenut yhtään. Tai no, olen tehnyt n. 10 matikan kertaustehtävää ja lukenut puolet sekä 1 että 2 kemian kirjasta. Eli siis en yhtään. Huomenna on matikka. Ja minä en edes ole paniikissa. Istun apaattisena ja yritän vältellä sukulaisteni toiveikkaita silmiä kun he kysyvät miten lukeminen on sujunut. Miksi olen koskaan edes ajatellut pyrkiväni eläinlääketieteelliseen?

Ja mikä säätäkin vaivaa? Nyt pitäisi olla jo moottoripyöräkelit, ei 15 astetta pakkasta.

(Post Scriptum, kylläpä klassista musiikkia kuunnellessa tulee masentunutta tekstiä)




















Life sucks and then you die,
-H-

perjantai 1. maaliskuuta 2013

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, BLOGI!

Päätinpä sitten leipoa kakun. Oikein hyvän kakun. Mikään ei kuitenkaan koskaan mene kuten elokuvissa, joten kakku syntyi, mutta toinen ehto jäi täyttymättä. Halusin tehdä maukkaan tuplasuklaakakun, joten kaivelin netistä miljoona eri ohjetta joista koitin valita parhaan. (Note self: älä ensi kerralla yhdistele, vaan valitse) Löysin hienon kuvan, ja päätin tehdä tämän kauniin kakun, tosin eri ohjeella.

Tältä tuleva kakkuni näytti päässäni:














                                             Lähde

Tältä kakkuni näytti, kun se valmistui:



















Tarvitseeko tästä muuta enää sanoa? KYLLÄ TARVITSEE. Vaikka en sitä kenellekään uskaltanut myöntää, väänsin tätä perkeleen kakkua varmaan 4 tuntia. (Maku vastaa muuten ulkonäköä). Suklaa loppui kesken, joten en edes saanut reunoja piiloon suklaalla. Tein kakun tämän reseptin mukaan. En suosittele. 
Tosin, kauhistuneena erikoisesta respetistä en ihan tismalleen noudattanut sitä, hehheh, joten ehkäpä se oikeasti on ihan hyvä resepti. Valitettavasti  minun kakussani kuitenkin maistuivat parhaalta purkista tulleet persikat, jotka tungin väliin.



Vatkaa munat ja sokeri(t) vaahdoksi
 Lisää vaahtoon muut ihmeelliset aineet, kuten öljy, voi ja kermaviili
 Sekoita kuivat aineet yhteen, lisää ne taikinaan ja totea että se on paakkuinen
 Kippaa paakkutaikina voideltuun vuokaan ja laita paistumaan 180 asteeseen n. 50 min.


Totea kakun paistuvan
 Tee valkosuklaatäyte. Ohjeessa valkosuklaa täyte on valkosuklaata, voita ja tomusokeria, mutta koska kakku vaikutti muutenkin melko raskaalta, päätin lisätä tähän vielä maitorahkan. (Yllättävän hyvää). Lisää silloin valkosuklaatäytteeseen  rahkaa, mutta älä tee valkosuklaatäytettä niin paljon kuin ohjeessa alunperin lukee, daa. (Okei no kokemus opettaa..)
Sulata tumma suklaa tummaan täytteeseen.
 Tein tumman täytteen ohjeen mukaan, mutta täytyy sanoa että se oli harvinaisen pahaa. Mousse olisi sopinut paremmin. Mikäli kuitenkin päädyt luottamaan reseptiin, tämäkin täyte on suklaata, voita ja tomusokeria.
 Kaching-ching, kakkupohja on valmis. Jäähdytä sitä 15 min ennen vuoasta irrottamista, sen jälkeen piiitkään ennen leikkaamista.

 Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan

 Lisää ensimmäisenä valkoinen täyte.


Valele toinen kerros tummalla täytteellä...
 ... Ja lisää sen päälle persikat. (Okei, taas poiketaan reseptistä, mutta nää oli hyviä!)

Lisää viimeinen kerros. (Tosin toisin päin kuin kuvassa.. Dumbass)
 Lisää kuorrutus (sekin jostain nettisivulta nyysitty, yksinkertaisesti kermaa ja suklaata) ja vaniljakreemikermavaahto. Totea että vaniljakreemitsydeemistä voisi lohkoa paloja, ja sitä on lähes mahdoton levittää. Kokeile kuitenkin.

Note to self: Lisää vaniljakreemijauhe ENNEN vatkausta..
Valmis kakkupala, olkaa hyvä !













Look at the bright side: nyt voin ainakin pyyhkiä mikä-minusta-tulee-isona-listalta leipurin. Ja tiedän, että jos koskaan perustan ruokablogin, sen nimeksi tulee Helenan Sitkeät Suklaaherkut.

-H-


lauantai 23. helmikuuta 2013

Jännitystä ilmassa

Meikäpoika(tyttö) lähtee Budapestiin pääsiäisenä! Minä, suuri maailmanmatkaaja (Suuri? Kyllä. Maailmanmatkaaja? No jos Teneriffa lasketaan.), lähden hetken mielijohteesta Unkariin. Kuka niitä opintosäästöjä edes tarvitsee? Pyffpaff, lainaa ja nuudeleita, niillä mennään. Mutta siis jos löytyy vinkkejä Budapestiin (tai minne tahansa muualle samankaltaiseen paikkaan) niin otan niitä ilolla vastaan!

Jaaaa seuraavaksi viime aikojen kuvasaldoa. Aika heikkoa, myönnetään. Mutta hei, onhan teitä jollain pakko rangaista, koska en ole saanut yhtään ehdotusta 100. skräbläykseen! Joudun nyt siis silmät vereslihalla vartomaan ruudun äärellä milloin se ehdotus tulee, jotta voin kirjoittaa seuraavan postauksen. Koska sehän on jo se 100. Oi miten aika rientää bloggauksen parissa.
Not.

-H-
























Pillkieväät